tiistai 30. lokakuuta 2012

Värikäs joulukalenteri

Odotan joulukuuta kovasti, koska olo alkaa olla jo valmis uuden tulokkaan syntymään. Viime vuosina en ole erityisemmin innostunut joulusta, mutta esikoisen syntymä on tuonut joulun ilon takaisin. Sehän onkin lasten juhla. Tänä vuonna yritän hoitaa suurimmat jouluvalmistelut marraskuun aikana, mutta stressiä en aio juhlasta ottaa!

Minun oli tarkoitus jo viime vuonna ommella joulukalenteri taaperolle, mutta se jäi kesken. Tänä vuonna täytyi sitten aloittaa urakka alusta.


Kankaita löytyi varastosta valmiiksi ja puiset numerot poimin Tiimarin tarjouskorista hintaan 2,10 e. Reipas olisi tehnyt numerotkin itse, mutta tykästyin kovasti noihin punaisiin sydämiin, joten ne  päätyivät kalenteriin. Käytin niiden kiinnittämiseen liimaa. Rimaa olen pelastanut mökin puuliiteristä askartelua varten ja narua Kyläsaaren kierrätyskeskuksesta. Kyläsaaren Kierrätyskeskuksessa on myynnissä kierrätettyjä askartelutarvikkeita erittäin edullisesti.

Lopputulos on taas tapani mukaan hyvin kirjava ja ompelujälki näkyy. Lokeroihin piilotan varmaankin pieniä herkkuja.


Seuraavaksi taidan tehdä tulitikkuaskeista suklaakalenterin itselleni..

4 kommenttia:

  1. Voi eii, onpa sinulla tässä ollut askartelemista mutta hieno tuli! Ihana retrojoulukalenteri! Tekisipä minullekin joku tuollaisen, ei edes taitaisi sisällöllä olla väliä jos ulkonäkö olisi tuollainen.

    Itselläni on ollut projektina tulitikkurasia-joulukalenteri sisarelleni jo kaksi vuotta mutta sen teko on tökkinyt siinä että tuollaiselle teinitytölle on niin hankala keksiä mitään kivoja pikkukamoja laatikoihin.

    VastaaPoista
  2. Ajattelin, kun tähän ryhdyin, että äkkiähän tuon tekee. Todellisuudessa meni kyllä useampi tunti useana eri päivänä :)Tulitikkuaskikalenterin voisin kanssa tehdä seuraavaksi, ajattelin liimailla retrotilkkuja niiden päälle. Ehkä se on vähän nopeampaa kuin ompelu.

    VastaaPoista
  3. Heippa rouva-omena! Onpas upea kalenteri vau! Tuli ihan kyyneleet silmiin sitä katsoessa, niin kauniita ja iloisia värejä taidokkaasti yhteen sommiteltuna! Kiitos hyvän mielen blogista! T. maria mummonen

    VastaaPoista
  4. Kaunis kiitos Maria mummonen kauniista sanoista :)

    VastaaPoista