sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Auringonkeltaisia tuoleja

Nyt alkaa viimein tuntua siltä, että kesä tulee sittenkin. Mereltä on jäät lähtenyt vauhdilla ja kotipiha on lumesta paljas, vaikka vielä viikko sitten hiekkalaatikkoa ei näkynyt ollenkaan lumen ja jään alta. Perjantaina virittäydyin kesätunnelmaan ja kävin tanssimassa Funky Elephant festivaaleilla. Plutonium 74:n keikka oli loistava!

Parvekkeellamme alkaa olla ihanan lämmin ja olemme voineet jo syödä siellä. Ostin kaverin mieheltä meille neljä kaunista pinnatuolia, jotka olivat löytyneet vintiltä. Hän on ostanut Lappeenrannasta muutama vuosi sitten rintamamiestalon kalusteineen ja sieltä löytyy tällaisia aarteita. Odotan kovasti, että pääsen kyseiseen taloon vierailulle!

Tuolit ovat ehkä puusepän tekemiä. Näissä ei ole mitään leimoja ja pohjaan on kirjoitettu mahdollisesti edellisten omistajien nimiä ja päivämäärä 13.6.1965. Yhden tuolin pohjassa lukee vain isi. Olisi hauska tietää näiden historia:


En ole onnistunut välttelemään kirpputoreja. Kirpuntorilta löytyi englantilaisia kahvikuppeja euron kappale . Sain heti idean, että nämä olisivat täydellisiä vaikka yrteille keittiöön:



Kirpuntorilta ostin myös nämä englantilaiset retrokupit:


Lönnrotinkadun ja Hakaniemen Fidasta 1 e-1,50 e kangaspaloja:


Hakaniemen Fidasta löytyi uusiokäyttöön essu, jonka kangas on täydellinen makuuni. Tätä kangasta haluaisin löytää lisää!


Pieni ja tarpeellinen oranssi leijona pääsee roikkumaan vauvan vaunuihin. Kääpiösitrukseen ihastuin muuten vaan lähikaupassa:


Todella mieluinen löytö olivat nämä Arabian tassittomat kahvikupit Hakamiemen Fidasta 0,60 e kappale. Tätä sarjaa ostin viime kesänä Savonlinnasta. En vieläkään ole tietoinen sarjan nimestä ja suunnittelijasta. Olisi mukava tietää:


Pitkästä aikaa löysin Nanny Stillin suunnittelemia Hetikettejä Fidasta:


Käynti Emmauksessa tuotti iloisen yllätyksen. Eteisen ilmaistavaroiden joukossa oli minun makuuni sopiva vanha säilytyslaatikko. Laatikko on sieltä täältä vähän kulunut, mutta kuluneisuus ei minua koskaan haittaa. Pieni kuluneisuus tuo tavaroihin vain tunnelmaa. Tästä tulee säilytyslaatikko kesähuiveille:



Emmauksesta löytyi myös minilankoja kangashuoneen täytteeksi:


Seuraavaksi täytyykin laittaa taas tavaroita kiertoon. Arabianrannassa on loistava kierrätysryhmä, jonka kautta saa omat turhat tavarat kiertoon nopeasti lähinaapureille. Toisaalta ryhmästä on myös turhan helppo löytää itselleen lisää tavaraa... Hyödyllinen hankinta oli taaperolle polkupyörä reilu viikko sitten. Parasta on kuitenkin kun pääsee itselle turhista tavaroista nopeasti eroon. Viime viikolla sain kierrätettyä ison Ihaa pehmolelun seuraavalle leikkijälle, kun Ihaa ei meille mahtunut. Vastalahjaksi sain kolme pakettia teetä ja levyn tummaa suklaata.




3 kommenttia:

  1. Mahtavia löytöjä olet taas tehnyt. Suurin osa kelpaisi myös minulle! :)
    Ja ne tuolit...Isi-teksti kuulosti ihanalta. ♥

    VastaaPoista
  2. Täällä taas kalpeana kateudesta kans ihastelen löytöjäsi :) ihan mahtavia sekä kupposet että tuo essu. Olisivat lähteneet myös matkaan jos olis vastaan tulleet :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille kommenteista <3 Itsekin aina teidän blogeista löytöjä ja muita juttuja ihailen :)

    VastaaPoista