keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Sohva

Pari viikkoa sitten meille kotiutui puinen sohva. Tällaisia olen useammassakin blogissa ihastellut ja nyt vihdoin ihanan ystävän kautta tämä sohva löysi tiensä meille. Kiitos Viinu <3

Valkoinen sohva on uusi viikonloppuaamujen lempipaikkani. Täkki ja tyynyt on löytöjä kirpputoreilta. Tein myös seinälle uudet taulut. Vasemman puoleinen pinkki taulu on tehty yhdestä lempikankaastani, jonka ihanalta Melutalon rouvalta sain viime jouluna yllätyksenä. Kiitos, en ole unohtanut sinua :)


Jouluvalmistelut ovat täällä jo käynnissä. Lisäksi lapset täyttävät vuosia pian, joten kiirettä riittää meillä.

Yhdelle ihanalle retroystävälle ehdin juuri joulukuun alkuun askarrella joulukalenterin. Minullla oli tarkoitus ommella tänä jouluna useampi kalenteri, mutta niin se aika taas hurahti ja tämän yhdenkin kanssa tuli hurja hoppu! Saumat meni mutkalle kiireessä, mutta toivottavasti kalenteri palvelee monta vuotta. Lisäksi muistin retroystävää paketoimalla hänelle 24 yllätystä joulun odotukseen.




Nyt hieman tuskailen, että mikä voisi olla kiva jouluyllätys päiväkodin opettajille. Onko lukijoilla ehdotuksia, ottaisin kiitollisuudella vastaan..

Värikästä joulun odotusta kaikille!

9 kommenttia:

  1. Upea sohva! Mäkin olen kauhukseni huomannut suunnittelevani meille tuollaista vähän joka huoneeseen, vaikken muka yhtään tykkää tuollaisista :D

    VastaaPoista
  2. Vaapukalla oli just postaus hyvästä opettajanlahjomisideasta. Ihana sohva! Ja hiano kalenteri! :-)

    VastaaPoista
  3. <3 Ihana tuo kalenteri ja sohva istuu kotiinne niiin hyvin :) Vaapukan idea mielestäni loistava !
    Jotain mikä kuluu .. ei jää kaapeja täyttämään tai sinne pölyttymään. Iloa päiviisi :) !

    VastaaPoista
  4. Ihana sohva täkkeineen ja tyynyineen.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana sohva ja tuosta kalenterista tykkään ihan mahdottomasti!!!

    VastaaPoista
  6. Tuommosia kalentereita kun joskus sais tehtyä vaikka myyjäisiin asti. Pitäis ehkä vaan kesällä aloittaa. :)
    Ja mitä lahjoihin tulee, mun mieleen on jääny itsetehty saaristolaislimppu, kahvilalahjakortti, kynttilät & koristeltu tulitikkurasia. Sitten "näistä tykkäisin" -listalla olis vaikka jonkun käsityöläisen tekemä heijastin, mitkä tahansa leivonnaiset, elokuvalippu, teeainekset.. :) Mutta konkreettista tavaraakin enemmän on mieltä lämmittäny muksujen itse tekemät kortit, joihin on sitten vielä haastateltu opesta kivoja asioita. :)
    - terkuin päiväkodin ope ;)

    VastaaPoista
  7. Onnittelut sohvasta!! Jotain samanlaista haaveilen aina keittiöön - muuttaisi kyllä pöydän suuntaa, vaan olisi niiiin ihana! ja Ahkera olet ollut kalenterien suhteen. Täällä tökkii kaikki. saas nähdä milloin kulkee taas. Mukavaa joulukuuta! Ja opena voin sanoa, että eniten ilahduttavat itsetehdyt kortit ja jos sinne on sydämestä joku viestikin kirjoitettu, niiin ;)

    VastaaPoista
  8. Eikäää..mites sattuukaan olemaan samaa mööpeliä meillä Just tätä sohvaa olen yrittämässä myydä eteenpäin kun olen kunnostamassa toista tilalle.
    Kiva kun näkee muilla samoja juttuja
    ~M~

    VastaaPoista